Tarinoita


Tarinoita puolen Suomen Hileeltä


Puolen Suomen talvijamboree

Tarinoiden talvileiri Hile 2022 oli kolmen pohjoisen partiopiirin, Järvi-Suomen, Lapin ja Pohjanmaan partiolaisten yhteinen tapahtuma Kemijärven Sarriojärvellä. Leirin teemana on erilaiset tarinat, tarut ja sadut. Leirikahvila on Hannun ja Kertun piparkakkutalo, ruokala Tylypahkan suuri sali ja leirilippukuntien joukosta voi löytää druideja ja keijuja.

Hileen piti leijailla Taivalkoskelle jo pääsiäisenä 2021 mutta leiriä jouduttiin siirtämään vuodella. Siirrosta huolimatta leirille saatiin 500 osallistujaa, joukossaan myös kansainvälisiä vieraita. Nämä tarinoiden turisijat pääsivät nauttimaan talvileirin riemusta, sillä leirialueella oli aikuista ihmistä napaan asti lunta!

Tämä on Hileen sähköinen sähköinen. Tältä sivulta voit seurata leirin etenemistä, kuulla kuulumisia leiriläistä ja tekijöiltä, tutustua leirin ohjelmaan ja päästä mukaan kaikkien aikojen ensimmäiselle puolen Suomen talvijamboreelle!

Sivun päätoimittajina

Jere Huotari ja Iida Niskanen

Hileen viestintätiimi

jere.huotari@partio.fi


Talven henki pohjoisessa, mahti lumisen lakean,

otti kaikki pohjan viimat, hyiset ilmat neljän tuulen.

Yhteen sitoi maailman aarteet, voimat suurten tarinoiden,

Legendat tuonpuoleiset, sadut iänikuiset.

Tiivisti ne kiteheksi, hileheksi pakkasen.

Asetti sen vartijaksi, suuren karhun valkoisen.

Huurreparran, pakkasturkin, Pohjan talven valtiaan.





Rakennusleiri

Teksti: Iida Niskanen

Ennen kuin tarinan sankari voi muuttaa linnaan, täytyy linna rakentaa!

Hileen reippaat rakentajat ovat puurtaneet Sarriojärvellä jo tiistaista asti. Leirialueena toimii Puolustusvoimien harjoitusalue, jolla on jo valmiina paljon kiinteitä rakennuksia. Leiriläisten käyttöön alueelta löytyy muiden muassa lämmin ruokala ja kuuma sauna mutta niiden lisäksi täytyy vapaaehtoisten rakentaa paljon leirin jälkeen purettavia rakennelmia.

Salla ”Pulla” Pohjanheimo on ahkeroinut rakennusleirillä eli raksalla tiistaista asti.

– Olen ollut rakentamassa pöytiä ja ilmoitustaulua sekä purkanut kuormaa. Samalla olen päässyt opettelemaan puutyöjuttuja.

Salla ei ole aiemmin ollut raksalla ja ajatteli, että Hileen rakennusleiriltä saisi hyvää kokemusta tulevan kesän Finnjamboree Kajoa varten. Salla listaa rakennusleirin hyväksi puoleksi myös sen, että leirin alkaessa on perillä asioista ja leirialue tulee tutuksi jo ennen leiriä. Yönsä Salla on viettänyt ruokalan lattialla.

– Hauskaa on ollut, Salla toteaa.

Rakennusleirillä Sallan mukaan parasta on, kun näkee miten rakennettavat asiat tulevat valmiiksi. Salla suosittelee rakennusleirille lähtemistä, vaikka aikaisempaa kokemusta ei olisi.

– Mitään inhokkijuttua ei ole ollut.

Hile-leirin linna on valmis, tarina voi alkaa. Sankarit saapukoot!

–Kyllä raksalla vielä pari päivää voisi olla, Salla hymyilee.
Kuva: Oskari Pajunpää




Torstai

Torstaina leirin rakentaminen jatkui ja leiriläiset saapuivat Sarriojärvelle. Päivä kului telttojen pystytyksen, ruoan ja ohjeisohjelmien parissa.


Keski-Suomesta Hileelle

Teksti: Jere Huotari

Jyväskylä

Pakkaus

Bussin oviaukko tukkoon rinkoilla

Ensimmäinen pysähdys 30 min Jyväskylästä

Ennakkotehtävät

Sudoku

Koulukirjat

Kärsämäki

Karkit

Lounas

Huono olo

Rovaniemi

Poroja

Huoltoasemat kiinni

Paketin nouto?

Sarriojärvi

Teltta

Iltapala

Uni



Perjantai


Esinäytös:

Vihdoin verstashuoneesta valoon

Teksti: Jere Huotari

Kuva: Oskari Pajunpää

Ensimmäinen kokonainen Hilepäivä! Leiriä on valmisteltu niin kauan, että on lähes käsittämättömän upeaa, että partiolaiset kolmesta pohjoisesta piiristä ovat viimein koossa Kemijärvellä. Hileen kaltaista talvileiriä ei ole aiemmin nähty missään päin Suomea, ei etelässä eikä pohjoisessa. Aiemmat päivät ovat vielä menneet valmisteluiden parissa mutta tänään leiri pääsee kunnolla alkamaan!

Partiolaiset ovat olleet isojen leirien kanssa verstashuoneessa arestissa jo useamman vuoden. Pitkästä aikaa myös kohderyhmäikäiset partiolaiset pääsevät tapaamaan toisiaan kirkkaassa kevätauringossa. On tärkeää, että myös nuorimmat osallistujat pääsevät näkemään, että partio yhdistää omaa lippukuntaa laajemman porukan.

Tästä päivästä alkaen yli 500 partiolaista pääsee nauttimaan monen vuoden yhteistyön tuloksista. Avajaisista ampaistaan ohjelmalaaksoihin, kahvilaan ja ohjeisohjelmiin huutojen heijastuessa hangista. Viimeinkin taltat jäävät puoliksi veistettyjen puu-ukkojen keskelle. Telttojen kattojen ylle leijuu Hile!


Astu sisään Hileen tarinoiden portista

Teksti: Laura Barsk ja Sanni Hyrkäs

Perjantai alkoi aurinkoisena. Yleinen fiilis leirillä on varsin innokas. Vaikka yö meni monella palellessa, kipinässä tai muuten vain valveilla ollessa, huokuu leiriläisistä silti hyvää energiaa. Joel Hyväri arvelee varustelistan perusteella ohjelmassa olevan jotakin räjäyttämiseen liittyvää. Suojalasit ja korvatulpat antavat tosiaan olettaa, että jotakin tällaista voisi olla luvassa.

Leiriläiset olivat mielellään haastateltavina eikä kukaan iloksemme arastellut fiilisten kertomista. Leiriltä odotetaan muun muassa uusien ja vanhojen kavereiden tapaamista ja oman pestin tekemistä. Näyttävät leiriportit valmistuvat kovaa vauhtia ja tunnelma nousee avajaisia odotellessa.


Avajaiset

Teksti: Laura Barsk ja Sanni Hyrkäs

Avajaisissa nostatettiin tunnelmaa laulamalla yhteislauluja ja huutamalla leirille osallistuneiden piirien ja kansainvälisten vieraiden huudot. Ulkomailta leirille oli saapunut partiolaisia Sveitsistä, Itävallasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta.  Ohjelmassa oli myös leirinjohtajien haastattelu ja eri lippukuntien arvailu vihjeiden avulla.

Leirin tarinan alku kuultiin avajaisissa. Hilda Hilekarhu pyysi leiriläisiltä apua rikkoutuneen Hileen palasten keräämisessä takaisin yhteen. Hile on talven jalokivi.

Aikojen alussa kaikki tarinat  yhdistyivät kokonaisuudeksi, josta muodostui Hileen kide. Sitä vartioimaan asetettiin jääkarhu Huurreparta. Hileen maskotti Hilda on sukunsa viimeinen vartija, Vanhan Huurreparran jälkeläinen. Kun palaset on kerätty yhteen, Hile saadaan korjattua ja Huurreparran voima saadaan palautettua takaisin.

Katsotaan, miten leiriläiset pärjäävät!

Kuva: Oskari Pajunpää
Kuva: Oskari Pajunpää

Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Vapaa-ajan ohjelmissa tekijänä Satu Himanen (Samposet)

Kuva: Oskari Pajunpää

Jernard ja Idanca tutkimusmatkalla

Lumivyöry

Teksti: Iida Niskanen

Kuvat: Oskari Pajunpää

Haastattelumatkamme sai yllättävän käänteen, kun vapaa-ajanohjelmien pisteellä alettiin puhua lumigurusta. Pian tuo mystinen mies ilmestyi Taikurin hatusta mukanaan lapio. Miehen nimeksi paljastui Jussi Pajunpää ja hän halusi näyttää meille, miten yllättävästi lumi voi käyttäytyä.

Aloitimme katsomalla lumen eri kerroksia. Jussi oli kaivanut kuopan ja jättänyt siihen lohkon, josta näkyi hyvin lumen kerrokset. Pohjalla oli isompaa pakkashelmeä, joka toimii Jussin mukaan kuin kuulalaakeri. Keskellä oli kova jääkerros, jonka päällä oli auringon sulattamaa pehmeää lunta. Jussi taputteli lumipilaria lapiolla. Ensin liike lähti ranteesta, kevyesti. Lumi ei vielä antanut periksi kovin paljon. Sitten Jussi laajensi liikettä lähtemään kyynärpäästä. Pari taputusta ja lumi lähti sortumaan.

Tämän perusteella pystyi päättelemään, millainen on lumen profiili. Tunturissa vaeltaessa sitä olisi Jussin mukaan hyvä tarkkailla, jotta tietää onko vyöryvaaraa.Sitten kaivoimme oman kuopan ja teimme lumipilarin, jota aloimme itse taputtelemaan. Se kesti hieman pidempään, eikä sortunut vielä ensimmäisillä taputuksilla. Vaadittiin Jeren koko kädestä lähtevä voima, jotta lumi sortui.

Lumen tutkimisen lisäksi Jussi opetti meille sondaamista. Sondi on väline, joka tulee olla jokaisella tunturissa tai vuoristossa retkeilevällä. Käytännössä se on pitkä puikko, jolla tökitään maata lumen alla. Me käytimme aurauskeppejä. Tarkoituksena oli sondata Jussin rajaama alue ja löytää sieltä lumen alle hautautunut pelastettava.

Sondaamisessa tuli kuuma ja se oli hidasta. Hommaa ei auttanut se, että lunta oli yli metrin. Jussi tosin kertoi, että oikean lumivyöryn sattuessa sitä voisi olla monta metriä. Tökimme ja tökimme, kunnes Jeren sondi osui johonkin, mikä ei tuntunut maalta. Tartuimme lapioihin ja aloimme kaivaa. Kun pelastettavan raaja pilkotti kinosten alta, siirryttiin käsin kaivuuseen. Lopulta pelastus onnistui.

Tämän hauskuuden pääsi kokemaan oheisohjelmassa, Taikurin hatulla.


Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Elämyslaaksossa osallistujina Iita, Venla, Ivalo, Inka ja Sanni (Napapiirin tytöt)

Kuva: Oskari Pajunpää

Lauantai


Esinäytös:

Hyvä on Hileellä hiihdellä

Teksti: Jere Huotari

Kuva: Oskari Pajunpää

Hyvä on Hileellä hiihdellä,

kun kaikki kunnolla alkaa,

kun on puuroa mahat täynnä.

Perjantaina avajaisissa Hileen tarina alkoi. Ohjelmalaaksot käynnistyivät avajaisten jälkeen ja leiriläiset alkavat yhdessä kerätä Hileen osasia oman alaleirinsä kanssa. Osallistujat pääsivät heti perjantai-iltana aloittamaan elämyslaakson ja kädentaitolaakson haasteiden parissa.

Tänään Sarriojärven lumisessa maastossa testataan suksien kantavuus, kun seikkailijat lähtevät heti aamupalan jälkeen haikille. Hiihtäen tehtävä päivävaellus saattaa laittaa hiihtäjät koetukselle mutta toivottavasti matkan ponnistukset palkitaan kaakaolla ja leiriherkuilla.

Kun hiihtämään lähdetään, mukaan lähtee ryhmän oma aikuinen. Aikuinen huolehtii, jos joku meinaa jäädä porukasta. Aikuinen auttaa, jos sukat kastuvat. Aikuinen kannustaa, jos suksi meinaa painaa. Pääsisikö ryhmä omin voimin maaliin?

Hyvä on Hileellä hiihdellä,

kun joku matkalla lohduttaa,

kun joku suklaata antaa.


Kuva: Oskari Pajunpää

Aldâgâs – elämyslaakso

Teksti: Laura Barsk ja Sanni Hyrkäs

Kuva: Oskari Pajunpää

Elämyslaakson nimi on Aldâgâs, joka tarkoittaa inarinsaameksi salamaa. Nimi on viittaus saamelaiseen satuun, jossa saamelainen mies pelastaa kevään. Jokainen elämyslaakson aktiviteetti liittyy jollakin tavalla tarinan eri vaiheisiin. Elämyslaakson ohjelmajohtajat Vilma Helimäki ja Miia Oja kertoivat, että hienointa laakson tekemisessä oli huomata, miten lopuksi tarina sitoo laakson eri elementit toisiinsa. Ohjelman suunnittelu on ollut monivaiheista. Ongelmia on ollut esimerkiksi siinä, saadaanko ohjelmaa suunnittelemaan ja toteuttamaan tarpeeksi väkeä. Aktiviteettien kulku ja laakson järjestys saatiin päätettyä vasta viime hetkillä ennen leiriä. Viimeisiä frisbeegolfsankoja on viety vielä tänään.

Elämyslaaksossa ohjelmassa on lumisotaa, munabongausta, pakopeli, frisbeegolfia ja jään veistämistä.

Leiriläiset mainitsivat jään veistämisen moneen kertaan kivana juttuna. Jääveistoksia sai tehdä mistä vain haluamastaan aiheesta. “Ensin siitä piti tulla pilvi, sit siitä tuli moniviivapatonki ja nyt siitä tulee kaksi donitsia” selvittää Asta Harjula. Jääpalan halkeamisen vuoksi haastattelun aikana päädyttiin tilanteeseen, jossa veistoksesta tuli vain yksi donitsi ja kaksi hampurilaisen puolikasta. 

Lumisotaa käydään rajatulla taistelutantereella normaaleilla kengillä, kypärällä ja suojalaseilla suojattuna. Munabongauksessa tunnistettiin lintujen munia ja liikutaan lumikengillä. “Tässä aamulla [hanki] vielä kantaa, mutta lounaan jälkeen varmaan alkaa upottaa”, toteaa Vilma.

Pakopelissä kannattaa myös olla jalassa lumikengät. Koimme sen ihan omakohtaisesti

tarpeelliseksi, kun kahlasimme lumessa vihjeiden perässä. Frisbeegolfiin uutta urheilullista haastetta toi suksilla tai lumikengillä liikkuminen mäkisessä maastossa.

Varsinkin suksilla liikkujilla oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Kesken haastattelun jonkun karannut suksi viilettää ohitsemme. Miia ja Vilma nappasivat suksen talteen ja palauttivat sen kuvan ottamisen jälkeen omistajalle. Ison porukan vuoksi laaksossa sattuu ja tapahtuu jopa enemmän kuin on suunniteltu. 

Lauantaina tarpojat ja samoajat ovat laaksossa koko päivän. Sunnuntaina seikkailijat jatkavat perjantaina aloitettua elämystä.

Partiolaisten mielestä on ollut hauskaa pelastaa kevättä.

Kuva: Oskari Pajunpää

Elämyslaakson ohjelmajohtajat Miia ja Vilma esittelevät karannutta suksea. Kuva: Laura Barsk


Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Elämyslaaksossa tekijöinä Laura Käkelä-Petäys (Lakeuden vartijat) ja Matti Latikka (Hyvinkään Nummenpojat)

Kuva: Onni Pusa


Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Elämyslaaksossa osallistujina Reino, Tuomas, Vilppu ja Veikka (Saariston nuotta)



In Hile-wonderland

Text: Sonja Peltomäki

Here in Kemijärvi, Sarriojärvi the  Hile winter camp is arranged in Easter week in cooperation with three finnish scout districts,  Lake Area-, Lapland-, and Ostrobothnia Guides and Scouts. There are multiple things to do and learn. A couple of different countries have also sent members to the camp. I invited them to an interview to tell me a little bit more about their background.

Luca (Weinfelden, Northeast Switzerland) , Georg (Gruppe Wien 41 “St. Karl”, Austria) and  Dominic (CEVi Männedorf Uetikon Oetwil, Switzerland)   are here answering my questions.

 They told that they were travelling in Finland before the camp, since there was an opportunity. Luca got information about the Hile 2022 couple years ago from his friend and told the other Interviewees.  “Ski hiking, sauna, coffee” its all about the finnish people make best in scout camp in Hile and make the camp better.

Girlguiding Staffordshire Finland snow adventure group; Rachael, Lauren, Dyanne and Lindsay from the UK have also chosen the Hile 2022 as their destination. Their county was contacted by the finnish organization a couple years ago but because

of the coronavirus the camp was transferred for a year. Camps are similar in both countries but there are some differences; snow (FIN), no fires allowed (UK) and no shared camps with boys and girls (UK).  They mention Unity 2022, a camp coming up next August where you can enjoy guiding and scouting. 

In scouting the children and young people are raised to become peacemakers in the world’s largest youth movement. Growing up with a good hobby brings the youth good manners in an early age and teaches independent thinking. Scouting is open for everyone.


Luca, Georg , Dominic, Rachel, Lindsay
Dyanne , Lauren
Picture : Saila Suominen

Tylypahkan keittiössä

Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Keittiössä varastomestarina Juha Virtanen (Kirkkonummen metsänkävijät)

Kuva: Onni Pusa

Tarpojailta

Teksti: Jere Huotari ja Iida Niskanen

Kuvat: Jere Huotari

Tarpojien ilta oli juuri tarpojaikäkaudelle (12-15 -vuotiaat partiolaiset) suunniteltu ohjelma, joka kokosi kaikki leirin tarpojat kilpailemaan maineesta ja kunniasta. Leirin keskusaukion kentälle kokoontuneet tarpojat kuuntelivat ohjeet, jonka jälkeen hajaantuivat ympäri leirialuetta.  

”Tehkää parhaanne!”, toivotti yhteisohjelmien päällikkö Kimmo ”Nasu” Pölkki. Hän ohjasi keskittyneesti seppo.io -alustalla toiminutta peliä ja kertoi samalla, minkälainen ohjelma tarpojille oli valmisteltu.

Tarpojat Aleksi, Iiro, Helmi, Topias, Sisu ja Nina selvittävät koodikielistä tehtävää.

Mobiililaitteella toimivassa pelissä kaikkien tiimin jäsenten aivoja tarvittiin ratkaisemaan viisi erilaista tehtävää. Pelialustalla avoinna ollut kartta johdatti pelaajat tiettyyn pisteeseen, jolloin oli mahdollista alkaa tehdä tehtäviä, joista sai pisteitä. Kaikki tehtävät liittyivät mytologiaan tai mytologisiin hahmoihin kuten Medusaan, Perseukseen ja Poseidoniin.  

Kolmen järjestävän piirin lisäksi Hileellä on tarinankertojia eri puolelta Suomea. Härmän Tähystäjien ja Lakeuden Eräpartion tarpojista koostunut joukkue suoritti tehtävää, jossa oli koodattu viesti, joka piti purkaa kolmen erilaisen koodiavaimen avulla. Joukkueella ei mennyt tehtävässä kuin muutama minuutti, kun Hilda Hilekarhuun liittyvä salaviesti oli selvitetty. Joukkueen täytyi äänittää oikea vastaus pelialustalle.  

Kimmo pisteytti vastauksia lähtöalueella.  Vastauksia Kimmo arvioi manuaalisesti ja muutamasta tehtävästä alusta sylkäisi pihalle automaattiset pisteet.  

” Vastaukset voi antaa äänitteenä, näytellen ja on myös tehtäviä, joissa täytyy yhdistää kuva ja teksti.” Tarpojaillan pelin voittajille on luvassa mahdollisesti piparkakkuteemainen palkinto!


Sunnuntai


Esinäytös:

Kolmen piirin kultakutrit

Teksti: Jere Huotari

Kuva: Oskari Pajunpää

”Joku on istunut minunkin tuolissani – ja rikkonut sen”

Leiriläiset lähtevät intoa täynnä viimeiseen kokonaiseen leiripäivään. Lauantaina leiriläiset pääsivät suksimaan sokkona elämykseen elämyslaaksossa ja hiihtämään haikille. Oheisohjelmat pyörivät koko päivän Taikurin hatulla tarjoten mahdollisuuksia pulkkamäestä ja lumilinnan rakentamisesta iltatansseihin.

Leiritunnelma kohosi kohti Kemijärven taivaita!

Kolmen piirin tekijät ovat yli kaksi vuotta suunnitelleet, miten talvinen kokemus voisi yhdistää eri piirien partiolaiset. Leirin siirtäminen ei haastavuudestaan huolimatta upottanut tekijöitä loskaan. Eri osa-alueet tulevat yhteen vielä päättäjäispäivän ponnistuksiin. Ohjelmat pyörivät, saunat lämpiävät, ruoka valmistuu, kahvilassa munkit paistuvat.

Voi olla, että kaikkia Sarriojärvellä olevia alkaa jo väsyttää mutta siitä huolimatta leirifiilistä voi luoda pienillä asioilla. Ystävällisyys ja toisten auttaminen on harvoin ollut huono tapa kannustaa partiokaveria. Jos tuoli sattuu rikkoutumaan, kannattaa kysyä kohteliaasti, josko joku voisi auuttaa korjaamisessa. Mitä väsyneemmäksi käydään, sitä enemmän päivän hyvälle työlle on tarvetta.


Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Leirinjohtajat Valtteri Vakimo ja Juho Kivelä

Kuva: Oskari Pajunpää
Hileen leiritoimikunta (Kuva: Onni Pusa)


Metsänpeittoon

eli hiihtäen haikille

Teksti: Jere Huotari

”Me ollaan väärässä paikassa!” Tarpojaryhmä oli hukan tiellä ennen kuin haikki oli edes ehtinyt alkaa. Hileen päivähaikille eli lyhyelle päiväretkelle lähdettiin aamupalan jälkeen ja leiriin palattiin päivälliselle. Suksin tai lumikengillä kuljettava reitti vaihteli ikäkausittain 3-7 kilometrin välillä. Rakennusleirin aikana haikkireittiä täytyi tosissaan taistella moottorikelkoilla Sarriojärven syvään lumipeitteeseen.

Haikkipäällikkö Marika Jokela sekä tekijät Jonna Typpö, Hanna Ala-Fossi ja Sara Mäki-Latvala (Kuva: Oskari Pajunpää)
Pohjan Veikoista ja Hyvinkään nummenpojista koostunut ryhmä lähdössä reippain mielin haikille. (Kuva: Oskari Pajunpää)

Haikkilaaksopäällikkö Marika Jokela ja laakson tekijä Jonna Typpö (Kokko-pojat) kertovat, että kahden vuoden projektiin on sopinut haasteita mutta tärkeintä on, että nyt leirillä osallistujat tykkäävät haikista. Tämä tavoite toteutuu ainakin haikkireitin kiertäneen samoajan Bea Janhosen (Lievestuoreen Partiolaiset) kohdalla.

– Matka oli hieno, eikä tuntunut niin pitkältä. Reitti oli kiva ja yksi rastipaikka oli mäen päällä, jolta näki maisemia.

Haikin rasteilla pääsi oppimaan luonnontuntemusta, ryhmätoimintaa ja suomalaista mytologiaa. Yhteistyössä Kemijärven riistanhoitoyhdistyksen kanssa osallistujat pääsivät tekemään tekopesiä sorsille, joiden pesintä Kemijoella on häiriintynyt vedenpinnan korkeusvaihtelun takia.

– Oli hauskaa, että haikilla pääsi itse tekemään jotain hyödyllistä. Pesiä valmistuu paljon eli niillä on iso vaikutus, Bea kertoo tunnelmistaan haikin jälkeen. Riistanhoitoyhdistys toimittaa leirillä valmistuneet pesät paikalleen tulevien asukkaiden käyttöön.

Laaksoa ja sen sisältöjä ovat olleet suunnittelemassa myös haikkimestari Ines Sirén (Kokko-Pojat) ja haikkikymppi Hanna Tolvanen (Kuilun Kulkijat).

Wikipedian mukaan suomalaisessa kansanperinteessä kakkiainen katkoi hapsia, karvoja tai siimoja. (Kuva: Bea Janhonen)

Laakson järjestäjien havaintojen mukaan osallistujat eivät ole välttämättä olleet innokkaita lähtemään hiihtämään mutta ovat olleet innoissaan maaliin tullessaan. Leiriläisten keskuudessa suurta ihastusta herättivät suomalaisesta kansanperinteestä tutut kakkiaiset, jotka nähtiin hiihtämässä haikkireitin varrella ja jakamassa leirin tarinaan liittyviä Hileen palasia.

Haikki saattaa haastaa partiolaista. Haikin järjestäminen puolestaan saattaa haastaa partiojohtajaa. Jonna pohtii Hileellä olevan parasta sen näkeminen, ” kuinka kaikki suunnitelmat toteutuvat. Se kun kaikki ovat tehneet osansa, on hienoa nähdä sen tulevan todeksi”.

– Partiolaisten kanssa toimiminen nostaa luottamusta yhteiskuntaan, avaa Marika kokemuksiaan Hileprojektista.

Kuva: Bea Janhonen

Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Käsityölaaksossa tekijöinä ( ja haikilla apukäsinä) Hanna Ala-Fossi ja Sara Mäki-Latvala (Ilkan Partiolaiset)

Kuva: Oskari Pajunpää

Jernard ja Idanka tutkimusmatkalla

Metsän halki noidan taloon

Teksti: Jere Huotari

Kuvat: Oskari Pajunpää

Seurasimme leivänmuruja Piparkakkutalon portaita ylös ja sisälle leirin kahvilaan. Asiakkaiden kenkien yli kahlattuamme pääsimme herkkujen ääreen. Kahvilapäällikkö Kitsu (Vaasan Partiotytöt), kertoi ylivoimaisesti suosituimman tuotteen olevan berliininmunkki, jollaisia on arviolta myyty jo yli 500 kappaletta. Henkilökunnan suuntaan leiriläiset ovat vaikuttaneet iloisilta ja tyytyväisiltä. Munkin lisäksi kehuja ovat keränneet kahvilan erikoisuutena olleet vohvelit.

Kahvila on palvellut asiakkaita koko leirin ajan ja vielä maanantaina kotiinlähtijöillä on mahdollisuus ostaa matkaevästä mukaan. Korttipelin tuoksinasta tavoittamamme Limingan Niittykärppien samoajat kehuvat kahvilaa kodikkaaksi paikaksi, jossa on hyvä meininki. Tätä paljon huonompi tunnelma oli  kahvilan nurkassa seisseellä Hannulla, joka ajautui päivä päivältä aina vain syvemmälle noidan konnuuksiin.


Käsityölaakso Himmeli

Teksti: Laura Barsk ja Sanni Hyrkäs

Himmelin teemana ovat perinteet ja pääsiäinen, joihin perehdytään laakson nimen mukaisesti käsitöiden kautta. Käsityölaakson ohjelmajohtaja Eveliina Huhtala kertoo, että laaksoa on alettu valmistelemaan jo kaksi ja puoli vuotta sitten. On mietitty sitä, mitä tehdään ja miten tehdään. Leirin siirtyminen toki ynnäsi valmisteluaikaan yhden kokonaisen vuoden.

Eveliina kertoo, että laaksoa on ollut mielenkiintoista tehdä. Vastaan on tullut uusia haasteita, mutta mukavaa on toki ollut. Käsityölaakson tekijät ovat olleet valmistelemassa laaksoa ja auttavat leiriläisiä ohjelmassa. Pesteissä on ollut kuulemamme mukaan aivan mukavaa ja leppoisaa. Hyvässä ryhmässä melkein kaikki on kivaa.

Ennakkotehtävänä valmistetuista tupsuista kootaan tupsuryijy, johon tulee leirin maskotti Hilda Hilekarhun muotokuva. Tupsuryijystä pidetään leiriläisten keskuudessa kovasti. Myös kansainväliset vieraat pääsivät käsityölaakson tunnelmaan tupsuja tehdessä. Tupsupisteelle saatiin tavallista enemmän säpinää, kun se jouduttiin siirtämään kentän toiselle puolelle Puolustusvoimien kaluston alta. 

Kaunista jälkeä syntyy, kun leiriläiset punovat värikästä pirtanauhaa pirtalaudan avulla. Pirtalauta on samankaltainen väline kuin kangaspuut. Ohjelmassa on myös kelttiläissolmuhuivimerkkien teko. Valmiit solmut voidaan sitoa leirimuistoksi omaan partiohuiviin. Lisäksi laaksosta partiolaisille jää mieleen hikeä

pintaan nostava jumppa ja perinnepolku, jolla tutustutaan käsityöperinteisiin.

Tarpojat ja samoajat testasivat sorminäppäryyttään leirillä perjantai-iltana. Seikkailijat kävivät käsityölaaksossa sunnuntai-iltapäivällä samoissa tehtävissä kuin isommat leiriläiset. Kaiken kaikkiaan käsityölaaksoa kehuttiin mukavaksi, vaikka kentällä vedenpitävät kengät olivat enemmän kuin tarpeen.


Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Johtajakeidas Narniassa saunamajurina Juho Launonen (Pohjolan Pirteät)

Kuva: Oskari Pajunpää

Kuva: Onni Pusa

Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Tekniikassa tekijöinä päällikkö Sami Alitalo (Pohjan Veikot) sekä Antti Siro ja Juho Kangas (Ilkan Partiolaiset)

Kuva: Oskari Pajunpää


Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Osallistujina samoajat Säde ja Neea (Vaasan Partiotytöt) sekä Susanna (Ahjopartio)

Kuva: Iida Niskanen

Tarinoita puolen Suomen Hileeltä

Virva -alaleirissä aikuisina osallistujina Toni Piirainen ja Esa Karjalainen (Kajaanin Korvenpojat)

Kuva: Iida Niskanen

Päättäjäiset

Teksti: Jere Huotari

Kuva: Oskari Pajunpää

Alaleirit kokoontuivat sunnuntai-iltana juhlimaan yhdessä Hileen päättäjäisiä. Tunnelma oli rentoutunut ja uusien sekä vanhojen kavereiden puheensorina täytti lava-alueen. Piirihuudot kajahtivat avajaisia mallikkaammin (tekemällä oppii). Leirin aikana eri ohjelmat liittyivät hajalleen joutuneisiin ja sekaisin menneisiin tarinoihin. Leiriläiset ansaitsivat talven jalokiven, Hileen palasia ohjelmapisteistä ja kokosivat niitä oman alaleirinsä kanssa yhteiseen säiliöön. Päättäjäisissä piirien edustajat toivat ne yhteen, palauttaen Vanhan Huurreparran voimat.

Yleisö jakoi suosiotaan erinomaisille esiintyjille lämmöllä. Illan juontajalle, joka kertoi olevansa ensimmäisellä isolla partioleirillään. Solistille, joka johti yhteislauluja. Kansainvälisille vieraille, jotka ilahduttivat suomalaisia leiriläisiä omilla leikeillään. Leiritoimikunnalle, joka kävi lavalla kiittämässä leiriläisiä, tekijöitä ja leirin yhteiskumppaneita.

Päättäjäiset huipentuivat Kaartin soittokunnan varusmiesbändin keikkaan. Leiriläiset tempautuivat livemusiikin vietäväksi tampaten tanssilattian hileiseksi sohjoksi. Kuten niin usein, hieman liian aikaisin oli aika lopettaa tanssiminen. Viimeisen yhteislaulun aikana seikkailijat ja tarpojat poistuivat laulavana kulkueena iltapalalle ja leirin viimeisen yön viettoon.

Vanhemmat ikäkaudet jatkoivat vielä hetken pidempään.


Samoajailta

Teksti: Jere Huotari

Samoajat (15-17 -vuotiaat partiolaiset) ja myös heitä vanhemmat partiolaiset pääsivät myös nauttimaan omasta leiriohjelmasta. Viimeisenä iltana päättäjäisten jälkeen yhteisohjelmalavalla varusmiesbändi tarjoili heille yksityiskeikan. Musiikista ja tanssista jäi nauttimaan suuri joukko nuoria partiolaisia. Leirin aikana muodostunut

yhteishenki oli katossa.

Keikan lisäksi samoajilla oli erityismahdollisuus avata vaatekaapin ovi, työntää vanhat talvitakit syrjään ja hypätä rentoutumaan Narniaan! Aikuiset johtajat saivat luovuttaa rentoutumiskeitaansa samoajien käyttöön. He saivat nauttia saunamaailmasta, paljuista ja kylmästä limpparista.

Lienee todennäköistä, että viimeisen illan juhlat ja jäynät jatkuivat vielä järjestetyn ohjelman jälkeen. Leirin viestintä ei kuitenkaan ollut enää paikalla seuraamassa.


Leirin jälkeen


Esinäytös:

Saapasjalkakarhu

Teksti: Jere Huotari

Kuva: Oskari Pajunpää

Jääkarhun on vaikeaa saada saappaat vedetyksi jokaiseen neljään jalkaan. Se vaatii aikaa ja tarkkuutta, oikeanlaista tekniikkaa ja jonkun apua, ennen kuin talvisaapikkaat ovat onnistuneesti paikoillaan. Kengät jalassa karhukin pystyy juoksemaan nopeammin ja tanssimaan pidempään.

Sunnuntain päättäjäiset osoittivat, että hyvät juhlat voi saada aikaan myös talvella.

Koko leiri taas osoitti, että hyvän suurleirin voi saada aikaan myös talvella. Leiriläisten tunnelma kohosi päivä päivältä, aurinko sulatti lumen tippumaan räystäistä vetenä niskaan ja ohjelmalaaksot viihdyttivät leiriläisiä ikäkauteen katsomatta.

Jos kengät on ollut hankala saada jääkarhun jalkaan, ei niiden poisottaminenkaan ole helppoa. Niitä pitää nyhtää ja se vaatii vielä voimia ja viitseliäisyyttä.

Vielä ei voi istua sohvalle ja nostaa jalkoja ylös. Kotimatka, tavaroiden huoltaminen ja kuivattaminen, leirin purkaminen, tavaroiden palauttaminen ja loppuraportointi kysyvät sinnikkyyttä. Mutta kun kengät on heitetty jalasta, on mahdollista levätä.


Kuva: Oskari Pajunpää