Korona

Päivitetty 17.3.2022

Tältä sivulta löydät koronaohjeita leiriä varten.

Kuva: Lotta Ollila

Kaikki toimintamme tähtää siihen, että leiristä tulee turvallinen, huikea ja ikimuistoinen elämys ihan jokaiselle. Alta löydät lisätietoja siitä, kuinka tämä tullaan toteuttamaan.

Korona ennen leiriä

Hileen leiritoimikunta seuraa tautitilanteen kehittymistä tiiviisti ja tekee tarvittavat päätökset kuukausittaisissa kokouksissaan.

Jos leiri joudutaan perumaan lyhyellä varoitusajalla niin, että leiri on ehditty laskuttaa, leirimaksut palautetaan kokonaisuudessaan.

Olemme tehneet yhteistyötä Lapin aluehallintoviraston ja Kemijärven terveysviranomaisten kanssa ja luoneet keskustelujen pohjalta raamit turvallisen leirin toteuttamiseksi. Näistä voit lukea lisää alta.

Korona leirillä

Muistathan, että kipeänä ei tule osallistua leirille. Mikäli leirin aikana olosi alkaa tuntua sairaalta, otathan hetimmiten yhteyttä leirin ensiapupisteeseen. Mikäli sinut on määrätty tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin, et voi osallistua leirille.

Jos leirin alkamisen tienoilla sinusta tuntuu, että olet tulossa kipeäksi, huomioi tartuttamisvaaran riskit. Tällaisessa tilanteessa ota yhteyttä Hileen toimistotiimiin sähköpostilla osoitteeseen hile2022@partio.fi.

Raamit turvalliseen leiriin:

  • Maskin käyttöä suositellaan sisätiloissa, mm. kahvilassa ja leiritoimistossa.
  • Ruokailut on porrastettu: suosittelemme ruokailua ensisijaisesti oman leirilippukunnan kanssa.
  • Leirialue on suunniteltu niin, että kohtaamistilanteita, eli risteävää liikennettä vältetään.
  • Käsidesiä on tarjolla ja käsienpesumahdollisuus on järjestetty
  • Ohjelmaan osallistutaan leirivartioissa ja ohjelmaosuudet on jaettu toteutettavaksi useissa osissa.

Lisätiedot

Lisätietoja antavat leirinjohtajat Juho Kivelä (juho.kivela@partio.fi) ja Valtteri Vakimo (valtteri.vakimo@partio.fi). Voit myös laittaa kysymyksesi leirin sähköpostiosoitteeseen hile2022@partio.fi.

Kysymyksiä ja vastauksia koronaan liittyen löydät myös UKK-sivultamme.